Mietin eilen ihan pitkään et miksi Ripanderin ratsastukset ei nyt suju, ja tulin siihen tulokseen et jos viestintä ratsastajan kanssa on epäselvää ja epäloogista , niin ponin keskittyminen siirtyy ulkoisiin tekijöihin. Sitten jo ponin selässä huomasinkin et olen vinossa , toinen istuinluu on kateissa, vaikka tavallaan ratsastan istunnalla niin joudun käyttämään painonsiirtoja isosti, kun ne istuinluut ei ole pelissä mukana. Siispä pyrstösulat ojennukseen, ja oi sitä ihanuutta kun ohjaus alkoi taas toimia automaattisesti. Ei poni vielä oiennut levolliseksi mut hommassa oli ihan erilaista tarkkuutta viimeaikoihin verrattuna. Tää sama on tapahtunut aiemminkin, kun joskus erehdyin neuvomaan kädellä ensin ja kun istunta oli ristiriidassa niin eihän se poni sitä hyväksynyt. Kun se ensisijainen tuntuma on se istunta-selkä-tuntuma ja ohjastuntuma tulee vasta toisena.

Alla kuva kun lötkön oloiset ponit lähti kujaan, alkoi vanhusponilla keulia pahemman kerran, ja Ripander revitteli mukana ihan sydämensä kyllyydesta. 

20150902_164837.jpg